Not Today!

Ja tällä kertaa en viittaa GTO:hin, vaikka sieltä sen poiminkin. Sopii vaan niin hyvin moniin ajatuksiin tälllä hetkellä. Not Today tarkoittaa tänään: makaan sohvalla, enkä muuta voi. Not Today tarkoittaa ettei treenata tänäänkään koiria. Mutta eniten Not Today viittaa tapahtumiin jotka alkoivat yli kuukausi sitten.

Olimme treeni reissulla Ruotsissa (mikä ei kyllä liittynyt tapahtumiin se oleellisemmin) ja sain koiran kanssa leikkiessä haavan koiran hampaasta sormeen. Hieman tuli verta, mutta ei sen kummempaa näitähän sattuu koiraharrastajille tuon tuosta. Pieniä harmittomia vahinkoja, tai niinhän sitä luulee....

Pari päivää myöhemmin illalla alkoi tuntua että kuume nousee. Olen yleensäkin hyvin herkkä kuumeelle ja heti kun mittari näyttää 37 olen sängyn pohjalla. Tämä oli siis keskiviikko ilta ja yöllä kuumeen lisäksi alkoi oksentaminen. Seuraavana päivänä pahaolo helpottikin, mutta kuume pysyi edelleen. Olo oli todella heikko, mutta en ajatellut vieläkään sen kummempia. Lauantaina meillä oli paluumatka Suomeen ja silloin oikeastaan vasta tajusi kuinka kipeä oikeasti olin. Buranaa kului reilusti ja kuumeen oireiden lisäksi kärsin aivan hirveästä päänsärystä. Jo lautalla tiesin että nyt pitää mennä lääkäriin.

Seuraavana aamuna sitten ajeltiin satamasta suoraan päivystykseen ja siellä otettiin tulehdusarvot, jotka olivat yli 200,mikä on arvona luokiteltu vakavat infektiot ja seuraavaa luokkaa ei ole. Heittivät siis heti pitkälleen ja laittoivat nestettä suoneen. Koska oli sunnuntai niin mitään kokeita ei pystytty tekemään Nurmijärvellä ja käskivät lähtemään Hyvinkäälle.

Hyvinkäältä muistan vain sen kun menin sisään, mutta sen jälkeen kaikki muistot on vain hataria klippejä sieltä täältä. Olin siellä kuitenkin tehnyt vielä facebook päivityksenkin :) Hyvinkäällä eivät kuitenkaan saaneet selville mikä muijaa vaivaa, vuorokauden aikana kuitenkin olivat laittaneet toista sivua pitkän listan lääkkeitä. Kun selkeää syytä oireille ei löytynyt ja epäilivät aivokuumetta siirsivät vielä ambulanssilla Meilahteen. Muistan kun laittoivat ambulanssiin ja ajattelin että tulihan tääkin sitten koettua, matkustaminen ambulanssilla. Muistan myöskin että sanoivat ajavansa B-kyytinä, joka myöhemmin selvisi olevan sydänpysähdyksen jälkeen toiseksi kriittisin kyyti. Matkalta en kuitenkaan muista mitään, joten vieläkään en tiedä minkälaista on matkustaa ambulanssissa... Enkä muista mitään muutamista seuraavista päivistäkään.

Paljon kokeita ja testejä oli tehty, mutta koska eivät tienneet mikä tilani aiheutti aloittivat (tai jatkoivat Hyvinkäällä aloitettua) antibiootti hoitoa, sain neljää eri antibioottia suoneen, joka oli sekin poikkeuksellista. Eri antibiootit kun ovat vihollisia toisilleen niin niitä ei voinut antaa myöskään samaan aikaan, joten noin tunnin välein minulle vaihdeltiin tippapulloja.

 Kun aloin hieman tulemaan "tajuihini" lääkäri sanoi että verikokeista oli löytynyt gramnegatiivinen sauvabakteeri, mutta eivät vielä tienneet sen tyyppiä. Epäilivät tässä vaiheessa että se olisi tuosta koiran "puremasta", aikaisemmin oli käyty punkki ja myyräkuume epäilyt läpi. Seuraavana päivänä sitten todettiinkin että kyseessä on nimenomaan Capnocytophaga canimorsus niminen bakteeri, joka kuuluu koiran (ja kissan) luonnolliseen suun flooraan eli siis kaikki koirat käytännössä kantaa sitä suussaan, mutta harvoin lähtee kasvamaan ihmisessä, siis todella harvoin n.5% ihmisistä sairastuu (kirjallisuudessa n. 100 tapausta). Hyvää tuuria siis että onnistuin tuon saamaan. Mutta kun infektion saa niin melkein kaikki saavat sepsiksen (veren myrkytys) ja 10% aivokuumeen (lucky me, arvaa sainko senkin). Ja mikä oli vielä huolestuttavaa niin vaikka saisi kaiken tarvittavan hoidon ajoissa niin silti yli 20% menehtyy ja useille tulee vaurioita munuaisiin mm. Eli oikeasti ei pelkästään kuolema, mutta myös raajojen poistot ja dialyysi potilaaksi joutuminen olisivat olleet ihan realistisia. Täytyy todeta että tässä oli varmasti hyötyä siitä että minulla oli ollut niin paljon onnea, koska ainakaan vielä ei mitään noista ole toteutunut.

Nyt siis kuukautta myöhemmin istun kotona ja kirjoitan tätä. Ei sitä itsekään tajua kuinka vakavasta asiasta oli kyse ja kuinka paljon parantuminen vie aikaa. Sairaalassa osastolla ollessani vielä kuvittelin meneväni toukokuussa agility kurssille, jonka olin jo maksanut 😁 Joo, Not Today! Vielä on siis pitkä matka siihen samaan tilaan missä olin ennen tätä reissua, eikä kukaan voi sanoa mitä jälkiä tämä on jättänyt, päivä kerrallaan on mentävä, mikä on erittäin haasteellista kun olisi haluja tehdä kaikkea ja totuus on että yhden päivän esim. kaupassa käynti tarkoittaa sitä että seuraavat 2-3 päivää ei tarttee liikkua sängystä mihinkään.

Tämä on myöskin laittanut miettimään omaa elämää, terveyttä ja yleisesti elämästä nauttimista joka päivä. Ei aina kaikki mene "ruusuilla tanssien", mutta kyllä minä uskon että jokainen voi itse vaikuttaa siihen että siitä päivästä löytyy edes yksi hetki jolloin ajattelee: Ihanaa! Tai sitten sinä olet se joka pystyy tekemään toisen ihmisen päivästä edes siedettävän ❤️ ihan pienillä teoilla.

Mitä koiraharrastus voisi oppia Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin tarinasta?

Oman koiran koulutus metodien ja ideologioiden muuttuminen on ajanut matkalle jossa yrittää löytää tapoja kehittää omaa koulutustaan tapaan joka johtaisi tuloksiin joita haluaa ja erityisesti helpottaisi sitä tuskaa mitä matka pennun kouluttamisesta kilpailuihin tuottaa. Olen lukenut paljon eri kouluttajien juttuja ja teknisien asioiden kouluttamistapoja ja niistä löytyy materiaalia loputtomiin, mutta sekään ei helpota sen kaaren rakentamiseen mitä haluaisi toteuttaa. Nämä ovat auttaneet ratkaisemaan ongelmia joita matkalla kohtaa, mutta ei auta siihen suurimpaan ongelmaan, mikä insinöörimäisen ajattelutavan takia vaivaa eli että löytäisin tietyn suunnitelman rakentamiseen.  Tässä kohtaa huomaakin jo sen oman ajattelun rajoittamisen nimenomaan koirakirjallisuuteen, ehkä uutta ymmärrystä voikin saada hyvin erilaisista lähteistä kun niitä alkaa pohtia oikealta kantilta.

Kun olen kiinnostunut kaikesta niin luin Henrik Dettmanin kirjan Johtamisen taito. Suosittelen kirjaa muuten luettavaksi kaikille. Dettmann on ollut Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja vuosina 1991-1997 ja aloitti uudelleen 2004. Mielestäni kirja kuvaa hyvin kasvutarinan perinteisesti autoritäärisestä johtamisesta, jossa voitto hinnalla millä hyvänsä on tärkeintä, enemmän ihmislähtöiseen johtamiseen. Olen myös päässyt kuuntelemaan Dettmanin seminaarin, jossa hän tuo ideologiaan myös yritys maailmaan ja se on vähintäänkin inspiroiva. Yhden esimerkin seminaarista voi kuunnella Youtubesta: https://www.youtube.com/watch?v=1nwBCBvk45E

En tässä halua käsitellä kirjan tarinaa sen tarkemmin, vaan poimia sieltä asioita joita voisi hyödyntää omasta mielestäni koiran koulutuksessa. Monesti ne asiat joita itse on jo miettinyt ovat ne jotka jäävät kirjasta mieleen, joten tässä poimimani ovatkin hyvin subjektiivisia ja jokin toinen lukija voisi tehdä hyvinkin omanlaisiaan poimintoja tai jopa tulkintoja. Siksi kirjan omakohtainen lukeminen onkin suositeltavaa J Voikin yllättyä kuinka uusia näkökulmia saa asioihin.

Kirjan aikana Dettman kertoo mitä autoritäärinen johtaminen hänen mielestään on. Paljon hyviä vertauksia löytyy sivujen varrelta, mutta yksinkertaistettuna se on sitä että valmentaja on johtaja, yleensä koulutuksen perusteella, se määrää  mitä valmennettavat tekevät ja sitten kontrolloi toisten suoritusta. Kuulostaako tutulta? Tämä on ollut ja on edelleenkin ihan toimiva ja nopea tapa saada tuloksia aikaan. Mutta onko saatu tulos se paras mahdollinen? Dettmannin mielestä ei.

Hän on päätynyt enemmän ihmislähtöiseen valmentamiseen, jossa valta siirretään johdettavalle. Peruspiirteet ovat kyseleminen, kuunteleminen, kannustaminen ja kiittäminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että olisi vapaus tehdä mitä tai miten huvittaa. Vallan perässä seuraa vastuu omasta tekemisestä. Verrattaessa käskyjohtamiseen tämä toimintamalli voi olla paljon raskaampaa jos siihen ei ole tottunut. Perinteisessä johtamisessa kun tehtävä on kerrottu ja olet sen suorittanut, voit jäädä ”makoilemaan” ja odottamaan seuraavaa käskyä, sen sijaan tässä mallissa tällaista lepsuilua ei hyväksytä, vaan vaaditaan koko ajan enemmän koska siihen pystyy.  Tämä on perusta moraalille, jota johdettavat noudattavat.

Hyvän johtajan tärkein kyky on empatia, sekä on tiedettävä mikä motivoi, mitä toivotaan ja mitä pelätään. Hyvä johtaja osaa seurata milloin tulee ottaa ohjat ja neuvoa oikeaan suuntaan ja millon astua sivuun ja antaa johdettavan tehdä omat ratkaisunsa. Tärkein johtamisen muoto on esimerkillä johtaminen. Myös koirat lukevat meitä valtavan hyvin, joten tämän merkitystä ei varmasti voi vähätellä koira puolellakaan. Huono johtaja sen sijaan joko nostaa itsensä muiden yläpuolelle ”pikku napoleoniksi” tai vaihtoehtoisesti yrittää miellyttää kaikkia. Näitä molempia näkee varmasti joka kentällä. Johtaminen on linjan vetämistä ja jos linjasta poiketaan pitää osata sanoa ei. Tämä on varmasti jo hyvin tuttua ja terminä musta-valkoisuus on varmasti kaikille tuttu ja kertoo oleellisen. Tähän olisi varmasti hyvä sitoa myös rangaistuksista puhuminen. Varsinaisia rangaistusmenetelmistä ei kirjassa itsessään mainittu, mutta ehdottomana oppina Dettmann piti sitä että hän oli joskus antanut negatiivista palautetta kärkkäästikin, mutta huomanneensa sillä olevan enemmän huonoja kuin hyviä vaikutuksia ja myöskin negatiivisen palautteen vaikutus oli vahvempi ja pidempi aikaisempi jonka takia hän on pyrkinyt tätä muuttamaan. Ajattelemisen aihetta? Sanotaanko useammin ei noin, vai autetaanko löytämään parempi tapa tehdä asioita?

Yksi merkittävin tekijä on aika, kun mietitään haluttuja tuloksia. Jos on vain vähän aikaa käytetään vahvuuksia ja jos on aikaa aletaan kehittymään. Vaikean asian oppiminen vie aikaa ja tuottaa ”kipua”, mutta tuloksena on oppimisen ilo mikä vahvistaa entisestään itseluottamusta ja rohkeutta, valmentaja ainoastaan fasilitoi tätä oppimisen prosessia. Motivoituneelle ihmiselle tarvitsee vain näyttää suunta, hän keksii miten homma hoidetaan. Tätähän on jo todistettu koiramaailmassakin, että kun antaa koiran itse keksiä oikea ratkaisu on mielihyvä opitusta niin suuri että tekemisestä itsessään tulee tyydyttävää ilman ulkopuolistakin palkkiota. Harjoittelu itsessään on kokonaisvaltaista muutosta ja jotta sitä voi fasilitoida pitää ymmärtää miten ihminen (koira?) oppii. On todettu että on hyvin erilaisia ihmisiä, joilla on luontaiset käyttäytymismallit joilla toimitaan sekä asiat jotka motivoi. Tässä vertaus eri  koirien palkkautuminen eri metsästysketjun osista.

Motiivi on joka ratkaisee on yksi teeseistä. Myöskin asioiden ymmärrys on hyvin tärkeää johdettaville, kun pelaaja ymmärtää miksi hänen kannattaa hypätä, hän hyppää. Tällöin päästään tilanteeseen, jossa harjoituksista ei valiteta vaan niitä vaaditaan, mikä taas johtaa siihen että harjoitus ei ole rangaistus, mutta sen keskeyttäminen tai peruuttaminen on. Tätä olen itsekin käyttänyt rangaistusmentelmänä ja mielestäni toimivasti koiran koulutuksessa, kun koira on alkanut lintsaamaan tai lepsuilemaan. Yhtenä tärkeänä asiana Dettmann oman oppimisen hyötynä on se että tärkeissä tilanteissa ei ola mahdollisuutta alkaa miettimään vaihtoehtoja, vaan

•       What’s in it for me? Kun rupeaa ajattelemaan on myöhässä, toiminta on intuitiivista.

•       Tärkeintä on vahvistaa omia vahvuuksia, eikä hioa pois heikkouksia.

•       ”Voittaminen ei tee ihmisestä parempaa, eikä häviäminen huonompaa.”

•   Tavoite ei ole seuraavissa mestaruuskisoissa, mestaruuksissa tai voitoissa vaan huomisissa harjoituksissa.

•       Sadetta saadaan, aurinkoa otetaan.

•       Ilo on kaiken tekemisen pohja

•       Suden vahvuus on lauma ja lauman vahvuus on susi. Kuka on heikoin lenkki?

•   Itseluottamus = Tyytyväisyys johtaa onnistumiseen. Tulisi miettiä onko mahdollisuudet onnistua ja odotukset oikeassa suhteessa

What motivates us (Daniel Pink), Mikä meitä motivoi?

Koira (tai eläin) koulutus on pitkälti tukeutunut vain oman alansa tutkimuksiin, kuitenkin itse olen viime aikoina alkanut yhä enemmän kaivaa tietoa sen ulkopuolelta ja yritän miettiä voisiko sitä soveltaa omaan harrastukseen. Törmäsin tähän mielenkiintoiseen tutkijaan(?) ja kirjailijaan jo usemapi vuosi sitten ja satuin katsomaan herran luennon uudelleen ja siitä sainkin idean alkaa kirjoittamaan näitä ajatuksia ylös tänne, jos jotain muutakin sattuisi kiinnostamaan.

Daniel Pink on siis tutkinut jo olemassa olevia tutkimuksia ja törmännyt mielenkiintoiseen dilemmaan: Keppi ja porkkana menetelmä on toiminut joskus aikaisemmin, mutta ei enää nykypäivänä.

On tutkittua tietoa mikä meitä motivoi ja kuitenkaan sitä ei yhä tänä päivänä (aikaisimmat tutkimukset aiheesta taitaa olla jo yli 40 vuotta vanhoja) olla otettu oikeasti käyttöön. Olen itse huomannut että tästä on puhuttu jonkin verran medioissa jne, mutta syy miksi näin on on jäänyt viesteissä hyvin alhaiselle prioriteetille. Viesti siis usein on näin sinun tulisi toimia jotta saat tehokkaita ja innovatiisia työntekijöitä, mutta ei ole osattu kertoa MIKSI ja mihin se perustuu.

Perustietoa on että mikä meitä motivoi on ensimmäisenä ns. Perustarpeet: nälkä, jano jne... Tämän jälkeen toisena on palkkio/ rangaistus. Tästähän koira maailma käy kuumana tällä hetkellä. On ns. Kukkahattujengi joka meuhaa positiivisen vahvistamisen voimaan ja nojaa tieteeseen ja sitten on toinen puoli joka sanoo ettei ilman rankaisuja saada luotettavia tuloksia, koska meidän kokemukset sanovat niin. Fine! En puutu tässä siihen kumpi on oikeassa, koska oikeasti se ei ole merkityksellistä ja kummallakin on todettu olevan vain lyhyt aikaisia tuloksia. Tämä perustuu kolmanteen asteeseen motivaatiossa eli jos tätä ei ole ei ole myöskään pitkäaikaisia tuloksia. Mitä se sitten on? Hyvin yksinkertaista: Teet tiettyjä asioita koska sinä vain tykkäät tehdä niitä! Vau :0

Hieman lisää pohjaa näille väittämille. Eli jo pitkään on tutkittu palkkioiden vaikutuksia (ihmisillä) ja tutkimukset ovat osoittaneet että jos puhutaan vain mekaanisia taitoja vaativasta tekemisestä niin korrelaatio korkeampi palkka -> parempi suoritus, mutta (ja tässä tämä menee oikeasti mielenkiintoiseksi) jos kyseinen tehtävä vaatii alkeellisemmankaan tason kognitiivisia taitoja kaikki kääntyykin päälaelleen: korkeampi palkka -> huonompi suoritus WHAT??? 

Tätä koetta on tehty hyvin monissa eri konteksteissa ja kaikki ovat vahvistaneet saman. Esimerkkinä voisi käyttää tutkittua lapsi ryhmää, jossa huomattiin että kun lapset saivat itse päättää mitä tekevät monet heistä tykkäsivät piirtää. Nämä piirtävät lapset koottiin ryhmään, joka jaettiin kolmeen pienempään ryhmään. Kaikille ryhmille tarjottiin mahdollisuus piirtämiseen, mutta ryhmälle 1 sanottiin ennen aloittamista että kun olette valmiit saatte hienon mitalin, ryhmälle 2 ei kerrottu mitään etukäteen mutta kun he olivat valmiit he saivat mitalin, ryhmä 3 ei sanottu mitään ja he eivät myöskään saaneet mitään. Kun näitä lapsia seurattiin niin huomattiin että tutkimuksen ulkopuolella ryhmän 1 ja 2 vapaaehtoinen piirtäminen lakkasi lähes täysin, kun ryhmä 3 piirteli edelleen kuten ennenkin. Eli oletus että palkkio nostaisi jo kivan asian tekemistä kääntyikin päälaelleen.

Tämä tekeekin mielenkiintoiseksi miettiä miten tulisi suhtautua harjoituksiin koiran kanssa ja mihin tulisi keskittyä? Ei nyt pidä sekoittaa tätä siihen että palkkiot tulisi kokonaan unohtaa, se kuuluu edelleen osana, kuten perustarpeista huolehtiminenkin, mutta esimerkiksi jackpotin kaltaiset palkkiot? What’s the benefit? Ehkä palkkioiden noston sijaan tulisi miettiä jatkossa enemmän mitkä asiat lisäävät innokkuutta.

Tutkimuksissa (ihmisillä) on löydetty kolme perusasiaa jotka selittävät tarkemmin mistä tuo halu ja into syntyy = autonomy, mastery & purpose. Autonomy tarkoittaa ns. Luonnollista tilaa jossa synnymme. Kaikki lapset ovat syntymästään lähtien kiinnostuneita kaikesta ja aktiivisia ja haluavat ymmärtää ja oppia. Tämä on tiivistetty: active & engagment eli ei kukaan lapsi ole passiivinen ja vetäytyvä alunperin, (myöhemmin meistä muovautuu sellaisia J ). Mastery on halu tulla paremmaksi, halu selvittää siistejä haasteita tai ongelmia. Ja kolmas on purpose =elämän tarkoitus, tavoite tehdä jotain merkityksellistä. Tälle en nyt itse heti löydä yhtymäkohtaa koiriin, mutta voi olla että pohtimalla lisää sekin löytyisi.

Näitä lähden nyt miettimään, väännän vähemmän rautalangasta ja mietin enemmän osallistuvaa harjoittelua ja pyrin luomaan enemmän siistejä haasteita joissa tiedän koiran onnistuvan

Linkki: Pinkin luentoon:

https://www.learnoutloud.com/Catalog/Self-Development/Emotional-Development/Drive-The-Surprising-Truth-About-What-Motivates-Us/43952

Koulutatko temppuja vai suoritusta?

Paljon olen viime aikoina pohdiskellut mitä teen 6 vuotiaan koiran kanssa treeneissä. Sehän osaa jo kaikki liikkeet, mutta saada se kokonainen suoritus kokeeseen on puuttunut. Mistä tämä johtuu? Ensimmäinen asia mitä tulee monesti mieleen on että siihen pitää saada lisää viettiä tai että se tulee saada “tottelemaan” paremmin. Noh, palloa on viskottu ja virvottu, on tehty kriteerejä ja hinkattu seuraamista, liikkeitä, noutoa ja treeneissähän nämä yksittäin onnistuukin. Sitten kuitenkin se pidempikestoinen onnistunut suoritus, jopa treeneissä on jäänyt puutteelliseksi. Aikaa on palanut (insinöörinä piti ihan laskea että paljon yli 400 tuntia:) , erilaisia kikkoja kokeiltu ja useat niistä ovatkin toimineetkin, silti miksi ei olla parempia?

Tämän talven tavoitteena on ollut tunnetilan muokkaaminen ja sitä on tehty erityisesti seuraamisen osalta.Kriteerit kuntoon eli ei yhtään askelta seuraamista huonossa tilassa (eli paikka on korrekti). Kaikki on mennyt hyvin ja tehty parasta seuraamista koskaan. Kunnes, otin mukaan enemmän ns. Kokeenomaisen tilanteen jossa siirryn aloituspaikkaan ja odottelen hetken, kokeissa tuo hetki tuntuu ikuisuudelta kun odotat paikalla oloon siirtyvän koiran pääsemistä paalulle ja ohjaajan siirtymistä piiloon ja samalla jännität pysyykö koira aktiivisena tai toiminta-alueella.

Niinhän siinä sitten kävi että nyt sen sijaan että koira olisi normaaliin tapaan laskenut viettiä (eli aktiivisuutta) se alkoikin nostamaan viettiä (turhautumaan) ja se täydellinen seuraaminen levisi käsiin, yhdessä reenissä! Siis kaikki se työ ja hinkkaaminen ei ollutkaan johtanut mihinkään.

Vai oliko? Ainakin se herätti tämän ohjaajan miettimään, miksi hinkata sitä täydellistä liikettä, kerta kerran jälkeen, vaan miksi ei vain keskittyisi siihen oleelliseen eli meidän tapauksessa pitäisi miettiä kaavion jokainen vaihe ja rakentaa suoritusta sen perusteella, vahvistaen niitä ongelma kohtia. Tässäpä siis 6 vuoden jälkeen palaamme perusasento treeniin, nyt keskittyen siihen että koiran mielentila  ja odotusarvo perusasennosta saadaan muutettua rentoutuneeseen ja aktiiviseen olotilaan, jossa koira on valmis mihin vaan. Jos tämän saan kuntoon niin sitten voidaan miettiä sitä ensimmäistä askelta, joka ei välttämättä olekaan askel...

“That’s one small step for man; one giant leap for mankind”

-Neil Armstrong-

Ensimmäinen tavoite saavutettu

Elikäs pitkä tarina lyhyesti Lyylin kanssa käytiin BH-kokeessa ja tuomarin sanoin hyväksytty tottelevaisuus, rakkaudesta koiraurheiluun.

Alku meni ok, kättelyt ja siirtyminen ja sen jälkeen koira sivulle ja hihna irti uusi sivu käsky ja hyvä kontakti, sen jälkeen katsoin tuomarilta lupaa maahanmeno käskyyn ja seuraavan kerran kun katon koiraa niin se tsiikailee metsään ja ei ota kontaktia milään, annoin sitten maahan käskyn ja kuin ihmeestä se menikin maahan. Sitten siirtyminen ja jännittämään pysyykö siellä, no pikku avuilla pysyi, meinasi kyllä toisen koiran luoksetulo käskyyn reagoida, muttei onneksi lähtenyt.

Siitä siirryin koiran viereen ja lähti ihan kivasti mukaan ja sit pääsi suunnaton aivopieru ja kesken seuraamisen aloin kaivaa hihnaa taskusta, koiraa luulee että palkkaan =0 ja kun ei tulllutkaan meni kai hiemnan sekaisin ja sen jälkeen ei paljon kontaktia tai seuraamista ollut olemassakaan. No kaavio taaperrettiin läpi, mutta eipä paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa.

Sitten tollasen suorituksen jälkeen ei paljon tarvinnut kaupunki osuutta jännittää ja se menikin ihan mukavasti.

No summa summarum, nyt se on tehty kuitenkin ja nyt ainakin tietää ettei löysää voi antaa yhtään! joten ei muuta kuin lisää reeniä vaan :)

Tavoitteita vuodelle 2013

Nyt kun vuosi on aluillaan niin on hyvä alkaa tehdä tavoitteita tälle vuodelle.

Lyyli: BH, ehkä syksystä hakukoe, sekä paljon edistystä tarvitaan peltojälkeen! Sen otan aiheeksi heti keväällä. Tottiksen osalta vahvistetaan nyt saavutettua TUNNETILAA ja hiotaan liikkeitä, paljonhan tuo jo osaa, vielä vaan puuttuu et yhdistää ne kokonaisuudesksi. Jos saadaan rakennettua tuota sen nykyistä tunnetilaa vielä kestävämmäksi niin sitten aletaan hakemaan tarkkuutta ja nopeutta, mutta vielä kuljetaan ihan sen kehityksen mukaan ja yritetään saada pysymään se HYVÄ ILME!

Paavo: Paljon lenkkejä sekä yritetään kesällä saada uintia lisättyä, sekä kaikkee kivaa hubba bubbaa!

MInä: Yritän pitää palikat kasassa, vaikka välillä tuntuu että ne leviää joka toinen päivä, mutta paljon hyvää on jo saatu aikaiseksi, vaikka edistystä ohjaamiseen tarvitaan rutkasti, varsinkin PAINEEN alla. Lupaan oppia lukemaan koiraani paremmin ja tukea sitä enemmän tekemisissään!

Siinä sitä onkin tekemistä tälle vuodelle, mutta hyvä porukka on kasassa ja sillä jatketaan ja saadaan tukea ja vinkkejä eteenpäin.

Ja ai niin Lyyli saa myös uuden harrastuksen, ainakin näin alkuvuodeksi, nimittäin TÄNÄÄN alkaa meillä sakuliito kurssi, siis kolme lotkoo ja yks snaku menee tutustumaan agilityyn. Pitääpäs ottaa kamera mukaan niin saa oikein ikuistettua tuon ihmeen ;)

Meillä juostaan!

Jouluksi lähdettiin pohjoseen lomailemaan ja mökkeilemään, mukaan pakattiin sukset ja paljon lämmintä vaatetta ja sitä tarvittiin kun jo menomatkalla pakkanen nousi 30 asteeseen ja siinä vaiheessa jo omistajakin hellyi ja siirsi koirat kärrystä autoon. Kärryssä oleva mittari näytti siinä vaiheessa -15. Kyllä perillä takkatulen lämpö tuntui vaan niiin mukavalta.

Lyyli sitten totuttuun tapaan aloitti juoksut juuri ennen lomalle lähtöä, onneksi kuitenkin tärppi päivät tuntui Paavon mielestä alkoi vasta takaisin lähtöpäivänä, joten saatiin lomailla ihan koko porukka yhdessä, eikä koiria tarvinnut eristää kuin vasta viimeiseksi yöksi.

Ja kyllä sitä huutoo on nyt täällä kotona ollutkin kun ukkelin hormoonit hyrrää... Noh vuorotellaan tarhavuoroja ja erotellaan sisällä ja kun laittaa tarpeeksi ovia kiinni ni jää isoimmat ulinat kuulematta ja saa nukkua yönsä rauhassa :)