Nyt kun vuosi on aluillaan niin on hyvä alkaa tehdä tavoitteita tälle vuodelle.
Lyyli: BH, ehkä syksystä hakukoe, sekä paljon edistystä tarvitaan peltojälkeen! Sen otan aiheeksi heti keväällä. Tottiksen osalta vahvistetaan nyt saavutettua TUNNETILAA ja hiotaan liikkeitä, paljonhan tuo jo osaa, vielä vaan puuttuu et yhdistää ne kokonaisuudesksi. Jos saadaan rakennettua tuota sen nykyistä tunnetilaa vielä kestävämmäksi niin sitten aletaan hakemaan tarkkuutta ja nopeutta, mutta vielä kuljetaan ihan sen kehityksen mukaan ja yritetään saada pysymään se HYVÄ ILME!
Paavo: Paljon lenkkejä sekä yritetään kesällä saada uintia lisättyä, sekä kaikkee kivaa hubba bubbaa!
MInä: Yritän pitää palikat kasassa, vaikka välillä tuntuu että ne leviää joka toinen päivä, mutta paljon hyvää on jo saatu aikaiseksi, vaikka edistystä ohjaamiseen tarvitaan rutkasti, varsinkin PAINEEN alla. Lupaan oppia lukemaan koiraani paremmin ja tukea sitä enemmän tekemisissään!
Siinä sitä onkin tekemistä tälle vuodelle, mutta hyvä porukka on kasassa ja sillä jatketaan ja saadaan tukea ja vinkkejä eteenpäin.
Ja ai niin Lyyli saa myös uuden harrastuksen, ainakin näin alkuvuodeksi, nimittäin TÄNÄÄN alkaa meillä sakuliito kurssi, siis kolme lotkoo ja yks snaku menee tutustumaan agilityyn. Pitääpäs ottaa kamera mukaan niin saa oikein ikuistettua tuon ihmeen ;)