Olimme treeni reissulla Ruotsissa (mikä ei kyllä liittynyt tapahtumiin se oleellisemmin) ja sain koiran kanssa leikkiessä haavan koiran hampaasta sormeen. Hieman tuli verta, mutta ei sen kummempaa näitähän sattuu koiraharrastajille tuon tuosta. Pieniä harmittomia vahinkoja, tai niinhän sitä luulee....
Pari päivää myöhemmin illalla alkoi tuntua että kuume nousee. Olen yleensäkin hyvin herkkä kuumeelle ja heti kun mittari näyttää 37 olen sängyn pohjalla. Tämä oli siis keskiviikko ilta ja yöllä kuumeen lisäksi alkoi oksentaminen. Seuraavana päivänä pahaolo helpottikin, mutta kuume pysyi edelleen. Olo oli todella heikko, mutta en ajatellut vieläkään sen kummempia. Lauantaina meillä oli paluumatka Suomeen ja silloin oikeastaan vasta tajusi kuinka kipeä oikeasti olin. Buranaa kului reilusti ja kuumeen oireiden lisäksi kärsin aivan hirveästä päänsärystä. Jo lautalla tiesin että nyt pitää mennä lääkäriin.
Seuraavana aamuna sitten ajeltiin satamasta suoraan päivystykseen ja siellä otettiin tulehdusarvot, jotka olivat yli 200,mikä on arvona luokiteltu vakavat infektiot ja seuraavaa luokkaa ei ole. Heittivät siis heti pitkälleen ja laittoivat nestettä suoneen. Koska oli sunnuntai niin mitään kokeita ei pystytty tekemään Nurmijärvellä ja käskivät lähtemään Hyvinkäälle.
Hyvinkäältä muistan vain sen kun menin sisään, mutta sen jälkeen kaikki muistot on vain hataria klippejä sieltä täältä. Olin siellä kuitenkin tehnyt vielä facebook päivityksenkin :) Hyvinkäällä eivät kuitenkaan saaneet selville mikä muijaa vaivaa, vuorokauden aikana kuitenkin olivat laittaneet toista sivua pitkän listan lääkkeitä. Kun selkeää syytä oireille ei löytynyt ja epäilivät aivokuumetta siirsivät vielä ambulanssilla Meilahteen. Muistan kun laittoivat ambulanssiin ja ajattelin että tulihan tääkin sitten koettua, matkustaminen ambulanssilla. Muistan myöskin että sanoivat ajavansa B-kyytinä, joka myöhemmin selvisi olevan sydänpysähdyksen jälkeen toiseksi kriittisin kyyti. Matkalta en kuitenkaan muista mitään, joten vieläkään en tiedä minkälaista on matkustaa ambulanssissa... Enkä muista mitään muutamista seuraavista päivistäkään.
Paljon kokeita ja testejä oli tehty, mutta koska eivät tienneet mikä tilani aiheutti aloittivat (tai jatkoivat Hyvinkäällä aloitettua) antibiootti hoitoa, sain neljää eri antibioottia suoneen, joka oli sekin poikkeuksellista. Eri antibiootit kun ovat vihollisia toisilleen niin niitä ei voinut antaa myöskään samaan aikaan, joten noin tunnin välein minulle vaihdeltiin tippapulloja.
Kun aloin hieman tulemaan "tajuihini" lääkäri sanoi että verikokeista oli löytynyt gramnegatiivinen sauvabakteeri, mutta eivät vielä tienneet sen tyyppiä. Epäilivät tässä vaiheessa että se olisi tuosta koiran "puremasta", aikaisemmin oli käyty punkki ja myyräkuume epäilyt läpi. Seuraavana päivänä sitten todettiinkin että kyseessä on nimenomaan Capnocytophaga canimorsus niminen bakteeri, joka kuuluu koiran (ja kissan) luonnolliseen suun flooraan eli siis kaikki koirat käytännössä kantaa sitä suussaan, mutta harvoin lähtee kasvamaan ihmisessä, siis todella harvoin n.5% ihmisistä sairastuu (kirjallisuudessa n. 100 tapausta). Hyvää tuuria siis että onnistuin tuon saamaan. Mutta kun infektion saa niin melkein kaikki saavat sepsiksen (veren myrkytys) ja 10% aivokuumeen (lucky me, arvaa sainko senkin). Ja mikä oli vielä huolestuttavaa niin vaikka saisi kaiken tarvittavan hoidon ajoissa niin silti yli 20% menehtyy ja useille tulee vaurioita munuaisiin mm. Eli oikeasti ei pelkästään kuolema, mutta myös raajojen poistot ja dialyysi potilaaksi joutuminen olisivat olleet ihan realistisia. Täytyy todeta että tässä oli varmasti hyötyä siitä että minulla oli ollut niin paljon onnea, koska ainakaan vielä ei mitään noista ole toteutunut.
Nyt siis kuukautta myöhemmin istun kotona ja kirjoitan tätä. Ei sitä itsekään tajua kuinka vakavasta asiasta oli kyse ja kuinka paljon parantuminen vie aikaa. Sairaalassa osastolla ollessani vielä kuvittelin meneväni toukokuussa agility kurssille, jonka olin jo maksanut 😁 Joo, Not Today! Vielä on siis pitkä matka siihen samaan tilaan missä olin ennen tätä reissua, eikä kukaan voi sanoa mitä jälkiä tämä on jättänyt, päivä kerrallaan on mentävä, mikä on erittäin haasteellista kun olisi haluja tehdä kaikkea ja totuus on että yhden päivän esim. kaupassa käynti tarkoittaa sitä että seuraavat 2-3 päivää ei tarttee liikkua sängystä mihinkään.
Tämä on myöskin laittanut miettimään omaa elämää, terveyttä ja yleisesti elämästä nauttimista joka päivä. Ei aina kaikki mene "ruusuilla tanssien", mutta kyllä minä uskon että jokainen voi itse vaikuttaa siihen että siitä päivästä löytyy edes yksi hetki jolloin ajattelee: Ihanaa! Tai sitten sinä olet se joka pystyy tekemään toisen ihmisen päivästä edes siedettävän ❤️ ihan pienillä teoilla.
