Ihastuttava (vihastuttava) hihnakäytös

Itse olen viimeiset vuodet päässyt hyvin välttemään hihnassa kävelyä, täällä maalla kun asutaan ympäristössä joka suurimmalti osin sen sallii.

 Välillä aina tulee niitä tilanteita jolloin sitä hihnassa kävelyä ei voi välttää. Meillä tämä lähinnä kohdistuu matkustelun yhteyteen tai treenireissuille. Meillähän on myös useampia koiria, joista suurin osa menee hihnassa ihan ok ja useimmiten nämä tilanteet saadaan hoidettua ilman suurempaa draamaa. Mutta sitten joskus vaan omakin pinna on tiukoilla ja myönnän silloin nämä hihnakäytös ongelmat saavat mittarin tappiin... Varsinkin tämän yhden spesiaali tyypin kans.

Nyt sitten pari kuukautta sitten olimme pimeällä meidän lähipellolla ja olin juuri ottamassa koiraa kiinni, kun se saikin hajun peuroista ja sitten mentiin. Tosin ei kovin pitkälle, kun kuului vinkaisu ja kolmijalkainen koira palasi takaisin. Tästä seurauksena siis hauisjänne vamma ja tiedossa remmilenkkejä, jaiks!!!! Olin nyt siis tilanteessa, jossa olin pakotettu tekemään asialle jotain. Tiesin kuntoutumisen (remmilenkkien) kestävän pidempään ja vetäminen ei muutenkaan tekisi vammalle hyvää.

Olen aikaisemminkin omistanut vetävän koiran ja muistan että sen kanssa yritin kaikkea. Palkkailla kun kulki vierellä (ehkä en osannut sitä tehdä ihan oikeinkaan), seisoa puuna kunnes luopui vedosta ja löysytti hihnan jolloin pääsi jatkamaan eteenpäin, aina hihnan kiristyessä kääntyä toiseen suuntaan (pyörittiin sitten ympyrää 😆 kahden metrin säteellä) jne.... jne... joten minulla ei ollut mitään hajua mitä tehdä....Mikä toimisi?

Mitä sitten tein? Pakkasin liivin taskun täyteen nappuloita ja lähdin lenkille fleksissä. En enää ihan tarkkaan muista mikä minulla oli suunnitelmana, luultavasti mietin että palkkaan sitä kun tulee luo tms... Sitten kuitenkin ensimmäisellä suoralla vedettiin ja rytkittiin niin lujaa että hyvä ettei fleksi ratkennut, ainakin rystyset loisti valkoisena 👿 ja hermot punaisella.... Siinä tilanteessa jotenkin purin raivoni niin että vedin koiran liinasta viereen (en mitenkään retuuttamalla tai nyppimällä,vaan vähän kuten kalastaja kerii siimaansa), palkkasin, lähdin eteenpäin, uudestaan ja uudestaan, niin kauan kunnes muistaakseni sain reaktion: liina kiristyi, koira tuli viereen. Tästä edettiin siihen että kun vedin viereen koira ei heti saanut palkkaa, vaan joutui odottamaan kun kaivoin sen taskusta. Pidin sääntönä että koira ei saa lähteä ennen kuin on saanut palkan. Luulen että tällä vältin sen ettei koira tule vain tsekkaa onko namimaatti täynnä vai ei. Jos koira lähti ennen namia vedin sen vain takaisin viereen. Lisäsin myös "vierellä" käskyn kun halusin että se kulkee myös vähän matkaa vierellä eteenpäin ennen palkkausta, mutta enää ei sitäkään juuri tarvitse. Kun koira oppi konseptin ettei lähteminen ennen palkkaa ole vaihtoehto, niin aika kiltisti se kävelee vierellä kunnes saa palkan. Jostain syystä tämä on toiminut niin että kun palkan jälkeen saa lähteä sillä ei olekaan kiire rynnätä mihinkään vaikka pääseekin myös tutkimaan sitä mitä nyt olikaan rynnimässä tutkimaan (Premack?).

Mihin tämä on johtanut? Pakkaan nyt lenkeille aina nameja mukaan (tähän on toinenkin syy, josta voin kirjoittaa toisen tekstin myöhemmin) ja meillä on remmilenkeillä suht mukavaa. Välillä joudun lenkin alussa käyttämään vetoa (ja palkkausta), mutta yleensä kerta tai kaksi riittää muistuttamaan. Useimmiten kun remmi kiristyy tyyppi juoksee äkkiä viereen ja käy muutenkin tsekkailemassa enemmän vieressä. Välillä palkkaan sitäkin, välillä en (alkuun tietenkin palkkasin näitäkin aina). Meillä on nyt molemmilla selkeät pelisäännöt ja ollaan molemmat myös aika tyytyväisiä niihin. Mitä ajatuksia herätti tai miten itse olet toiminut hihnakäytöksen kanssa?

When you think positive, you see positive!

Nyt kun koira on ollut saikulla jo toista kuukautta on ollut aikaa kokeilla kaikkea mikä ei niin suoraan liity minkään lajin harrastamiseen. Törmäsin eräässä kirjassa (Ramirez, 2017) mielenkiintoiseen pentu peliin, jossa pentua opetetaan olemaan  aktiivinen ohjaajalle.

Peli alkaa siitä että valmistelet 60-70 vahvistetta (ruuan palaa) taskuun ja sen jälkeen laitat ajastimeen 10 minuuttia. Otat koiran mukaan ja alat vahvistamaan kaikkea sinun suuntaan kohdistuvaa aktiivisuutta (voi alkuun olla vain askel ohjaajan suuntaan). Namit tulisi olla taskussa ja ottaa ja  heittää koiralle maahan yksi kerrallaan. Älä siis mene taskulle ennen kuin olet antanut palkkamerkin (klikkeri tai muu esim. suullinen äänimerkki).  Peli jatkuu niin kauan kuin sinulla on namit tai kellon aika loppu. Tavoitteena tietenkin saada ne namit loppumaan ennen kellon kilahdusta ja sitten vain yleistämään peliä eri paikkoihin ja häiriöihin.

Kokeilin tätä siis jo melkein neljävuotiaalla toipilaalla. Ja kyllä, keskimäärin 10 sekunnin vahvistetiheyteen sai oikeasti alkuun laskea kriteetin todella alas, siis siihen ohjaajaan kohdistuvaan askeleeseen (+ tosi haasteellisessa paikassa hieman huijasin ja otin taskusta käteen useamman namin kerralla).

No mitä tästä on ollut hyötyä? 1. Toipilas koira on saanut aivoille hieman toimintaa :) 2. Saatiin ainakin uudelle treenikentälle aika kiva vire alkuun 3. Oman ajattelun muutos! Tämä viimeinen on se mitä nostaisin ihan ykköseksi. Viikon treenin jälkeen huomasin että kun "jouduin" pelin kautta etsimään niitä positiivisia, vahvistettavia asioita niin oma ajattelukin muuttui paljon positiivisempaan suuntaan. En miettinyt että mitä jos se nyt ei katsokaan tai istu tarpeeksi nopeasti, vaan keskityin vain siihen että löydän jotain hyvää jonka voin palkita, koska koko ajan oli mielessä että kello tikittää ja palkat PITÄÄ saada loppumaan ennen kuin kello soi pelin loppumisen merkiksi. Alkuun peli olikin ohi jo alle 7 minuutin kohdalla ja viimeisillä kerroilla pystyin jo sisällyttämään vahvisteiden väliin seuraamispätkiä yms. eli nostamaan kriteeriä aika paljonkin siitä mistä lähdettiin alunperin liikkeelle. Myöskin se tuli huomattua pelin aikana että 10 minuuttia kuluu yllättävän nopeasti ja 70 namia on aika paljon ruokaa :D

Suosittelen kokeilemaan #70vahvistetta10minuutissa #10sekunninvahvistetiheys
(Ramirez, Ken. 2017. Better together The Collected Wisdom of Modern Dog Trainers.)

Insinöörin näkemys, Lean/six sigma ja koirankoulutus

Aikaisemmin yhdistin Henrik Dettmanin kirjan oppeja koirankoulutukseen ja nyt törmäsin omiin muistiinpanoihin Six sigma ja Lean menetelmistä (liittyvät siis oleellisesti työhoni) ja jotenkin niistäkin löytyi yhteys koiranokoulutukseen. Nimenomaan siitä ajatuksesta että pystyykö koulutusta miettimään (toteuttamaan) enemmän sen tehokkuuden ja mitattavuuden kannalta (kaikki kun ei ole luontaisia koirankouluttajia).

Lean six sigman tavoite on 3 asiaa:

• virheiden vähentäminen
• varioinnin kontrollointi
• Asiakas (tyytyväisyys)

Kuulostaa tutulta, eikö? Koiraa koulutettaessa pyrimme saamaan virheet minimiin ja saamaan suoritukset kokeesta toiseen samalle tasolle sekä kaiken teemme sen mukaan miten tuomarit antavat pisteitä (= asiakas).

Mutta sitten tullaankin siihen hankalampaan kohtaan, jossa monella varmasti alkaa tökkiä eli mittaaminen. Six sigma perustuu siis mittaamiseen ja kun menetelmää käyttää oikein päästään 1.5. sigmaan (=standardi poikkeama= keskihajonta) targetista ja virheenmahdollisuus on 3,4 virhettä/miljoona mahdollisuutta = tarkoittaa siis 99.99966% onnistumista. Kun miettii nyt kuinka usein virheitä tulee esim. kokeissa (tai harjoituksissa) niin kyllä sitä aika "sokkona ammutaan". 

Six sigmassa keskitytään nimenomaan kurinalaisuuteen ja yksityiskohtiin. Tämä tarkoittaa sitä että asiat tehdään aina niin kuin ne on määritelty ja jokainen yksityiskohta on mietitty. Sen jälkeen jatkuvalla tarkkailulla seurataan ja kun huomataan muutoksia pystytään reagoimaan nopeasti (jopa ennakkoon) ja tekemään tarvittavat muutokset/ parannukset. Kuinkahan moni harrastaja on esimerkiksi lukenut koeohjeen ja ymmärtää arvostelun perusteet? Ainakin omakohtainen kokemus silloin kun aloitin harrastuksen oli se että luin jotain ja yritin ymmärtää, mutta ei minulla ollut hajuakaan oikeasti, kun olin jo tekemässä. 😝 

Kun six sigmaa aletaan ottamaan käyttöön käytetään ns. DMAIC prosessia, Define, Measure, Analyze, Improve, Control. Define vaiheessa määritellään target (esim. kokeessa 10 pisteen liikkeestä maahanmeno), selvitetään/luodaan speksit (10-15 askelta seuraamista (koeohje), tekninen suoritus maahanmenoon ( nopea maahanmeno (ei määritelty koeohjeessa, joten täytyy määritellä itse esim. käsky->sekuntia kunnes asennossa?) ja suoraan kulkusuuntaan nähden ( mikä on suoraan?).) No tästä jo saa kuvan siitä että kuinka vaikea on määritellä asioita ja luoda ne kriteerit koiran näkökulmasta, jos näitä ei oikeasti mieti etukäteen tarkkaan. Aika usein kuulee kentällä apparin sanovan että maahanmenon nopeus oli ihan ok, mikä on ihan ok? Joko se on nopea tai sitten se on hidas. Ja ilman mitään järkevää mittaria se on täysin liukuva käsite, jolloin myöskin lopputulos on mitä nyt sattuu sinä päivänä tulemaan. Omien kokemuksien mukaan (töissä käytettynä) nimenomaan tämä Define vaihe on se kaikkein työläin ja raskain vaihe, kun haluaisi jo "päästä tekemään". Mutta kun tämän vaiheen skippaa niin itseasiassa siitä maksaa myöhemmin kalliin hinnan.

Eli niinhän se usein on että kun hutiloi siellä alkukoulutuksessa (tai paremminkin ennen koulutusta ei tehdä sitä define työtä) niin sitten sitä korjaillaan usein ja pitkään. En nyt käy sen enempää näitä muita vaiheita läpi, mutta ehkä kuitenkin vielä täytyy mainita tuosta viimeisestä eli Control vaiheesta ja sen tärkeydestä. Eli kun koko prosessi on käyty läpi niin hommahan ei todellakaan ole siinä, vaan parannuksesta on tehtävä jatkuva tapa toimia eli pitää tehdä checklistat, kuukausikatsaus suunnitelmat ja siihen liittyvien dokumenttien päivittäminen. Kun tuo alku työ on tehty kunnolla niin nämä ovat itse asiassa aika nopeita toimia ja pitää hyvin sen suunnan mitä on haluttu, sekä antaa ilmi jos jostain standardista aletaan poiketa.

Valmistavat harjoitteet

Viime aikoina tullut monissa eri lajitreeneissä törmättyä itselle uuteen kaavaan. Olen huomannut että entistä enemmän pyrin käyttämään ns. yhteistreenit vaan jo opittujen taitojen siirtämiseen siihen lopulliseen ympäristöön ts. lajiin, sen sijaan että yrittäisin siellä varsinaisesti opettaa mitään uutta. Tietenkin myös lajitreeneissä testaan opittua sopivilla haasteilla tai joskus liiankin isoilla, jolloin tulee virheitäkin mutta silloin tiedän että meillä on vielä kotona töitä tehtävänä ennen seuraavia treenejä ja en siinä treenissä lähde ns. kouluttamaan asiaa (ellen tiedä että koira oikeasti osaa asian, usein ei osaa).

Tein tätä jo vuosi sitten, kun opetin hakukoiralle rullailmaisun ilman maalimiehiä ja sitten vain siirsin sen metsään. Noh, ihan ilman ongelmia ei selvitty, mutta ne menee kaikki ohjaajan mokiin mm. siinä ettei tajunnut koiran värinäköä (punainen- vihreä ei ole kovin erottuva yhdistelmä) ja toinen vielä tärkeämpi oppi oli se että kun tuli epäonnistumisia niin sen sijaan että olisin helpottanut tai jopa keskeyttänyt treenin (ja jatkanut treenausta kotona) niin jankkasin vain ja sain koiran epävarmaksi. Mutta tämäkin saatiin sitten onneksi kesän aikana ratkaistua.

Nyt kun alan pikku hiljaa taudin jäljiltä jaksaa jo jotain niin olen alkanut tehdä esineruutu treenejä ja taas muistui mieleen ne valmistavat harjoitukset ennen ns. oikeaa treeniä. Tietenkin niin että ensin tein sen oikean treenin ja nyt onneksi en jäänyt hinkkaamaan, vaan totesin vain että, noh luovutukset ei ole ihan kunnossa ja tuoda voisi suorempaa, mutta pienillä avuilla saatiin kuitenkin ihan hyväksyttävät suoritukset että pääsi palkkaamaankin. Kotona sitten kerrattiin nuo ja seuraava treeni olikin sitten paljon parempi.

Myös ennen suojelutreenejä tätä ollaan Ilonalle tehty. Eli ennen kentälle menoa on kotona tehty hallinta osioita, jolloin on saanut paljon onnistumisia helpommissa olosuhteissa ja muistuteltua kriteerit kuntoon ja näin sitten itse suojelu treenissä ne onkin paljon helpompaa kun pohjalla on hyviä vahvistuksia ja vahva mielikuva mitä halutaan ja vaaditaan.

Tuntuu että monesti ihmiset ei ajattele näitä asioita tarpeeksi. esim. kun koiran suoritus tasoa pitää kasvattaa niin miksi treeniä ei voisi pilkkoa useampaan osaan? Monesti vaan vedetään maastossa koko rata kerralla, kun sen voisi pilkkoa osiin? Tai kuten yhden tutun koiralle tehtiin esineruudussa alkuun kaksi kaistaletta avuin ja vahvistukse jotkaiselta esineeltä. Seuraavaksi koira autoon huilaamaan ja muutaman koiran jälkeen uusinta, niin että esineet oli valmiina ja piti tuoda useampi ennen kuin sai palkkaa. Toimi hyvin. Koiran motivaatio säilyi kun sillä oli hyvät onnistumiset taustalla, jopa niin hyvin että kun ei löytänyt etsimältään kaistaleelta niin sai vastatuulessa hajun toisen puolen kaistaleelta ja karkasi sinne tuoden sieltä esineen :)

Mutta tätä tulisi tosiaan miettiä tarkemmin, ajatellen niin esimerkiksi kun itse teen ennen esineruutua aina esi-esineen niin ennen kuin sen tuonti toimii ihan 100 niin motivaation kuin tekniikan osalta niin ruutuun ei mennä. Miksi esimerkiksi pilata hyvää etsintää sillä että tuonti tökkii ja et voi palkata koiraa hyvästä työstä tai pahimmassa tapauksessa alat stressaamaan koiraa pudottelusta tai pito-ongelmista. Niin paljon pystyy treenaamaan näitä asioita ihan kotona sisällä. Pitoa eri esineillä, tuonteja lyhyellä matkalla, olempas joskus istunut sohvalla lattia täynnä esineitä ja palkannut koiraa jokaisesta tuodusta. Tai kun harjoittelin Trollin kanssa haukku ilmaisua umppareilla niin tein ensin radan umpparin pelkästään ja sen jälkeen uudella kierroksella tein vielä koko radan ja umppari ei näin niin vahvana osana sotkenut ratatreeniä.

Not Today!

Ja tällä kertaa en viittaa GTO:hin, vaikka sieltä sen poiminkin. Sopii vaan niin hyvin moniin ajatuksiin tälllä hetkellä. Not Today tarkoittaa tänään: makaan sohvalla, enkä muuta voi. Not Today tarkoittaa ettei treenata tänäänkään koiria. Mutta eniten Not Today viittaa tapahtumiin jotka alkoivat yli kuukausi sitten.

Olimme treeni reissulla Ruotsissa (mikä ei kyllä liittynyt tapahtumiin se oleellisemmin) ja sain koiran kanssa leikkiessä haavan koiran hampaasta sormeen. Hieman tuli verta, mutta ei sen kummempaa näitähän sattuu koiraharrastajille tuon tuosta. Pieniä harmittomia vahinkoja, tai niinhän sitä luulee....

Pari päivää myöhemmin illalla alkoi tuntua että kuume nousee. Olen yleensäkin hyvin herkkä kuumeelle ja heti kun mittari näyttää 37 olen sängyn pohjalla. Tämä oli siis keskiviikko ilta ja yöllä kuumeen lisäksi alkoi oksentaminen. Seuraavana päivänä pahaolo helpottikin, mutta kuume pysyi edelleen. Olo oli todella heikko, mutta en ajatellut vieläkään sen kummempia. Lauantaina meillä oli paluumatka Suomeen ja silloin oikeastaan vasta tajusi kuinka kipeä oikeasti olin. Buranaa kului reilusti ja kuumeen oireiden lisäksi kärsin aivan hirveästä päänsärystä. Jo lautalla tiesin että nyt pitää mennä lääkäriin.

Seuraavana aamuna sitten ajeltiin satamasta suoraan päivystykseen ja siellä otettiin tulehdusarvot, jotka olivat yli 200,mikä on arvona luokiteltu vakavat infektiot ja seuraavaa luokkaa ei ole. Heittivät siis heti pitkälleen ja laittoivat nestettä suoneen. Koska oli sunnuntai niin mitään kokeita ei pystytty tekemään Nurmijärvellä ja käskivät lähtemään Hyvinkäälle.

Hyvinkäältä muistan vain sen kun menin sisään, mutta sen jälkeen kaikki muistot on vain hataria klippejä sieltä täältä. Olin siellä kuitenkin tehnyt vielä facebook päivityksenkin :) Hyvinkäällä eivät kuitenkaan saaneet selville mikä muijaa vaivaa, vuorokauden aikana kuitenkin olivat laittaneet toista sivua pitkän listan lääkkeitä. Kun selkeää syytä oireille ei löytynyt ja epäilivät aivokuumetta siirsivät vielä ambulanssilla Meilahteen. Muistan kun laittoivat ambulanssiin ja ajattelin että tulihan tääkin sitten koettua, matkustaminen ambulanssilla. Muistan myöskin että sanoivat ajavansa B-kyytinä, joka myöhemmin selvisi olevan sydänpysähdyksen jälkeen toiseksi kriittisin kyyti. Matkalta en kuitenkaan muista mitään, joten vieläkään en tiedä minkälaista on matkustaa ambulanssissa... Enkä muista mitään muutamista seuraavista päivistäkään.

Paljon kokeita ja testejä oli tehty, mutta koska eivät tienneet mikä tilani aiheutti aloittivat (tai jatkoivat Hyvinkäällä aloitettua) antibiootti hoitoa, sain neljää eri antibioottia suoneen, joka oli sekin poikkeuksellista. Eri antibiootit kun ovat vihollisia toisilleen niin niitä ei voinut antaa myöskään samaan aikaan, joten noin tunnin välein minulle vaihdeltiin tippapulloja.

 Kun aloin hieman tulemaan "tajuihini" lääkäri sanoi että verikokeista oli löytynyt gramnegatiivinen sauvabakteeri, mutta eivät vielä tienneet sen tyyppiä. Epäilivät tässä vaiheessa että se olisi tuosta koiran "puremasta", aikaisemmin oli käyty punkki ja myyräkuume epäilyt läpi. Seuraavana päivänä sitten todettiinkin että kyseessä on nimenomaan Capnocytophaga canimorsus niminen bakteeri, joka kuuluu koiran (ja kissan) luonnolliseen suun flooraan eli siis kaikki koirat käytännössä kantaa sitä suussaan, mutta harvoin lähtee kasvamaan ihmisessä, siis todella harvoin n.5% ihmisistä sairastuu (kirjallisuudessa n. 100 tapausta). Hyvää tuuria siis että onnistuin tuon saamaan. Mutta kun infektion saa niin melkein kaikki saavat sepsiksen (veren myrkytys) ja 10% aivokuumeen (lucky me, arvaa sainko senkin). Ja mikä oli vielä huolestuttavaa niin vaikka saisi kaiken tarvittavan hoidon ajoissa niin silti yli 20% menehtyy ja useille tulee vaurioita munuaisiin mm. Eli oikeasti ei pelkästään kuolema, mutta myös raajojen poistot ja dialyysi potilaaksi joutuminen olisivat olleet ihan realistisia. Täytyy todeta että tässä oli varmasti hyötyä siitä että minulla oli ollut niin paljon onnea, koska ainakaan vielä ei mitään noista ole toteutunut.

Nyt siis kuukautta myöhemmin istun kotona ja kirjoitan tätä. Ei sitä itsekään tajua kuinka vakavasta asiasta oli kyse ja kuinka paljon parantuminen vie aikaa. Sairaalassa osastolla ollessani vielä kuvittelin meneväni toukokuussa agility kurssille, jonka olin jo maksanut 😁 Joo, Not Today! Vielä on siis pitkä matka siihen samaan tilaan missä olin ennen tätä reissua, eikä kukaan voi sanoa mitä jälkiä tämä on jättänyt, päivä kerrallaan on mentävä, mikä on erittäin haasteellista kun olisi haluja tehdä kaikkea ja totuus on että yhden päivän esim. kaupassa käynti tarkoittaa sitä että seuraavat 2-3 päivää ei tarttee liikkua sängystä mihinkään.

Tämä on myöskin laittanut miettimään omaa elämää, terveyttä ja yleisesti elämästä nauttimista joka päivä. Ei aina kaikki mene "ruusuilla tanssien", mutta kyllä minä uskon että jokainen voi itse vaikuttaa siihen että siitä päivästä löytyy edes yksi hetki jolloin ajattelee: Ihanaa! Tai sitten sinä olet se joka pystyy tekemään toisen ihmisen päivästä edes siedettävän ❤️ ihan pienillä teoilla.

Mitä koiraharrastus voisi oppia Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin tarinasta?

Oman koiran koulutus metodien ja ideologioiden muuttuminen on ajanut matkalle jossa yrittää löytää tapoja kehittää omaa koulutustaan tapaan joka johtaisi tuloksiin joita haluaa ja erityisesti helpottaisi sitä tuskaa mitä matka pennun kouluttamisesta kilpailuihin tuottaa. Olen lukenut paljon eri kouluttajien juttuja ja teknisien asioiden kouluttamistapoja ja niistä löytyy materiaalia loputtomiin, mutta sekään ei helpota sen kaaren rakentamiseen mitä haluaisi toteuttaa. Nämä ovat auttaneet ratkaisemaan ongelmia joita matkalla kohtaa, mutta ei auta siihen suurimpaan ongelmaan, mikä insinöörimäisen ajattelutavan takia vaivaa eli että löytäisin tietyn suunnitelman rakentamiseen.  Tässä kohtaa huomaakin jo sen oman ajattelun rajoittamisen nimenomaan koirakirjallisuuteen, ehkä uutta ymmärrystä voikin saada hyvin erilaisista lähteistä kun niitä alkaa pohtia oikealta kantilta.

Kun olen kiinnostunut kaikesta niin luin Henrik Dettmanin kirjan Johtamisen taito. Suosittelen kirjaa muuten luettavaksi kaikille. Dettmann on ollut Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja vuosina 1991-1997 ja aloitti uudelleen 2004. Mielestäni kirja kuvaa hyvin kasvutarinan perinteisesti autoritäärisestä johtamisesta, jossa voitto hinnalla millä hyvänsä on tärkeintä, enemmän ihmislähtöiseen johtamiseen. Olen myös päässyt kuuntelemaan Dettmanin seminaarin, jossa hän tuo ideologiaan myös yritys maailmaan ja se on vähintäänkin inspiroiva. Yhden esimerkin seminaarista voi kuunnella Youtubesta: https://www.youtube.com/watch?v=1nwBCBvk45E

En tässä halua käsitellä kirjan tarinaa sen tarkemmin, vaan poimia sieltä asioita joita voisi hyödyntää omasta mielestäni koiran koulutuksessa. Monesti ne asiat joita itse on jo miettinyt ovat ne jotka jäävät kirjasta mieleen, joten tässä poimimani ovatkin hyvin subjektiivisia ja jokin toinen lukija voisi tehdä hyvinkin omanlaisiaan poimintoja tai jopa tulkintoja. Siksi kirjan omakohtainen lukeminen onkin suositeltavaa J Voikin yllättyä kuinka uusia näkökulmia saa asioihin.

Kirjan aikana Dettman kertoo mitä autoritäärinen johtaminen hänen mielestään on. Paljon hyviä vertauksia löytyy sivujen varrelta, mutta yksinkertaistettuna se on sitä että valmentaja on johtaja, yleensä koulutuksen perusteella, se määrää  mitä valmennettavat tekevät ja sitten kontrolloi toisten suoritusta. Kuulostaako tutulta? Tämä on ollut ja on edelleenkin ihan toimiva ja nopea tapa saada tuloksia aikaan. Mutta onko saatu tulos se paras mahdollinen? Dettmannin mielestä ei.

Hän on päätynyt enemmän ihmislähtöiseen valmentamiseen, jossa valta siirretään johdettavalle. Peruspiirteet ovat kyseleminen, kuunteleminen, kannustaminen ja kiittäminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että olisi vapaus tehdä mitä tai miten huvittaa. Vallan perässä seuraa vastuu omasta tekemisestä. Verrattaessa käskyjohtamiseen tämä toimintamalli voi olla paljon raskaampaa jos siihen ei ole tottunut. Perinteisessä johtamisessa kun tehtävä on kerrottu ja olet sen suorittanut, voit jäädä ”makoilemaan” ja odottamaan seuraavaa käskyä, sen sijaan tässä mallissa tällaista lepsuilua ei hyväksytä, vaan vaaditaan koko ajan enemmän koska siihen pystyy.  Tämä on perusta moraalille, jota johdettavat noudattavat.

Hyvän johtajan tärkein kyky on empatia, sekä on tiedettävä mikä motivoi, mitä toivotaan ja mitä pelätään. Hyvä johtaja osaa seurata milloin tulee ottaa ohjat ja neuvoa oikeaan suuntaan ja millon astua sivuun ja antaa johdettavan tehdä omat ratkaisunsa. Tärkein johtamisen muoto on esimerkillä johtaminen. Myös koirat lukevat meitä valtavan hyvin, joten tämän merkitystä ei varmasti voi vähätellä koira puolellakaan. Huono johtaja sen sijaan joko nostaa itsensä muiden yläpuolelle ”pikku napoleoniksi” tai vaihtoehtoisesti yrittää miellyttää kaikkia. Näitä molempia näkee varmasti joka kentällä. Johtaminen on linjan vetämistä ja jos linjasta poiketaan pitää osata sanoa ei. Tämä on varmasti jo hyvin tuttua ja terminä musta-valkoisuus on varmasti kaikille tuttu ja kertoo oleellisen. Tähän olisi varmasti hyvä sitoa myös rangaistuksista puhuminen. Varsinaisia rangaistusmenetelmistä ei kirjassa itsessään mainittu, mutta ehdottomana oppina Dettmann piti sitä että hän oli joskus antanut negatiivista palautetta kärkkäästikin, mutta huomanneensa sillä olevan enemmän huonoja kuin hyviä vaikutuksia ja myöskin negatiivisen palautteen vaikutus oli vahvempi ja pidempi aikaisempi jonka takia hän on pyrkinyt tätä muuttamaan. Ajattelemisen aihetta? Sanotaanko useammin ei noin, vai autetaanko löytämään parempi tapa tehdä asioita?

Yksi merkittävin tekijä on aika, kun mietitään haluttuja tuloksia. Jos on vain vähän aikaa käytetään vahvuuksia ja jos on aikaa aletaan kehittymään. Vaikean asian oppiminen vie aikaa ja tuottaa ”kipua”, mutta tuloksena on oppimisen ilo mikä vahvistaa entisestään itseluottamusta ja rohkeutta, valmentaja ainoastaan fasilitoi tätä oppimisen prosessia. Motivoituneelle ihmiselle tarvitsee vain näyttää suunta, hän keksii miten homma hoidetaan. Tätähän on jo todistettu koiramaailmassakin, että kun antaa koiran itse keksiä oikea ratkaisu on mielihyvä opitusta niin suuri että tekemisestä itsessään tulee tyydyttävää ilman ulkopuolistakin palkkiota. Harjoittelu itsessään on kokonaisvaltaista muutosta ja jotta sitä voi fasilitoida pitää ymmärtää miten ihminen (koira?) oppii. On todettu että on hyvin erilaisia ihmisiä, joilla on luontaiset käyttäytymismallit joilla toimitaan sekä asiat jotka motivoi. Tässä vertaus eri  koirien palkkautuminen eri metsästysketjun osista.

Motiivi on joka ratkaisee on yksi teeseistä. Myöskin asioiden ymmärrys on hyvin tärkeää johdettaville, kun pelaaja ymmärtää miksi hänen kannattaa hypätä, hän hyppää. Tällöin päästään tilanteeseen, jossa harjoituksista ei valiteta vaan niitä vaaditaan, mikä taas johtaa siihen että harjoitus ei ole rangaistus, mutta sen keskeyttäminen tai peruuttaminen on. Tätä olen itsekin käyttänyt rangaistusmentelmänä ja mielestäni toimivasti koiran koulutuksessa, kun koira on alkanut lintsaamaan tai lepsuilemaan. Yhtenä tärkeänä asiana Dettmann oman oppimisen hyötynä on se että tärkeissä tilanteissa ei ola mahdollisuutta alkaa miettimään vaihtoehtoja, vaan

•       What’s in it for me? Kun rupeaa ajattelemaan on myöhässä, toiminta on intuitiivista.

•       Tärkeintä on vahvistaa omia vahvuuksia, eikä hioa pois heikkouksia.

•       ”Voittaminen ei tee ihmisestä parempaa, eikä häviäminen huonompaa.”

•   Tavoite ei ole seuraavissa mestaruuskisoissa, mestaruuksissa tai voitoissa vaan huomisissa harjoituksissa.

•       Sadetta saadaan, aurinkoa otetaan.

•       Ilo on kaiken tekemisen pohja

•       Suden vahvuus on lauma ja lauman vahvuus on susi. Kuka on heikoin lenkki?

•   Itseluottamus = Tyytyväisyys johtaa onnistumiseen. Tulisi miettiä onko mahdollisuudet onnistua ja odotukset oikeassa suhteessa

What motivates us (Daniel Pink), Mikä meitä motivoi?

Koira (tai eläin) koulutus on pitkälti tukeutunut vain oman alansa tutkimuksiin, kuitenkin itse olen viime aikoina alkanut yhä enemmän kaivaa tietoa sen ulkopuolelta ja yritän miettiä voisiko sitä soveltaa omaan harrastukseen. Törmäsin tähän mielenkiintoiseen tutkijaan(?) ja kirjailijaan jo usemapi vuosi sitten ja satuin katsomaan herran luennon uudelleen ja siitä sainkin idean alkaa kirjoittamaan näitä ajatuksia ylös tänne, jos jotain muutakin sattuisi kiinnostamaan.

Daniel Pink on siis tutkinut jo olemassa olevia tutkimuksia ja törmännyt mielenkiintoiseen dilemmaan: Keppi ja porkkana menetelmä on toiminut joskus aikaisemmin, mutta ei enää nykypäivänä.

On tutkittua tietoa mikä meitä motivoi ja kuitenkaan sitä ei yhä tänä päivänä (aikaisimmat tutkimukset aiheesta taitaa olla jo yli 40 vuotta vanhoja) olla otettu oikeasti käyttöön. Olen itse huomannut että tästä on puhuttu jonkin verran medioissa jne, mutta syy miksi näin on on jäänyt viesteissä hyvin alhaiselle prioriteetille. Viesti siis usein on näin sinun tulisi toimia jotta saat tehokkaita ja innovatiisia työntekijöitä, mutta ei ole osattu kertoa MIKSI ja mihin se perustuu.

Perustietoa on että mikä meitä motivoi on ensimmäisenä ns. Perustarpeet: nälkä, jano jne... Tämän jälkeen toisena on palkkio/ rangaistus. Tästähän koira maailma käy kuumana tällä hetkellä. On ns. Kukkahattujengi joka meuhaa positiivisen vahvistamisen voimaan ja nojaa tieteeseen ja sitten on toinen puoli joka sanoo ettei ilman rankaisuja saada luotettavia tuloksia, koska meidän kokemukset sanovat niin. Fine! En puutu tässä siihen kumpi on oikeassa, koska oikeasti se ei ole merkityksellistä ja kummallakin on todettu olevan vain lyhyt aikaisia tuloksia. Tämä perustuu kolmanteen asteeseen motivaatiossa eli jos tätä ei ole ei ole myöskään pitkäaikaisia tuloksia. Mitä se sitten on? Hyvin yksinkertaista: Teet tiettyjä asioita koska sinä vain tykkäät tehdä niitä! Vau :0

Hieman lisää pohjaa näille väittämille. Eli jo pitkään on tutkittu palkkioiden vaikutuksia (ihmisillä) ja tutkimukset ovat osoittaneet että jos puhutaan vain mekaanisia taitoja vaativasta tekemisestä niin korrelaatio korkeampi palkka -> parempi suoritus, mutta (ja tässä tämä menee oikeasti mielenkiintoiseksi) jos kyseinen tehtävä vaatii alkeellisemmankaan tason kognitiivisia taitoja kaikki kääntyykin päälaelleen: korkeampi palkka -> huonompi suoritus WHAT??? 

Tätä koetta on tehty hyvin monissa eri konteksteissa ja kaikki ovat vahvistaneet saman. Esimerkkinä voisi käyttää tutkittua lapsi ryhmää, jossa huomattiin että kun lapset saivat itse päättää mitä tekevät monet heistä tykkäsivät piirtää. Nämä piirtävät lapset koottiin ryhmään, joka jaettiin kolmeen pienempään ryhmään. Kaikille ryhmille tarjottiin mahdollisuus piirtämiseen, mutta ryhmälle 1 sanottiin ennen aloittamista että kun olette valmiit saatte hienon mitalin, ryhmälle 2 ei kerrottu mitään etukäteen mutta kun he olivat valmiit he saivat mitalin, ryhmä 3 ei sanottu mitään ja he eivät myöskään saaneet mitään. Kun näitä lapsia seurattiin niin huomattiin että tutkimuksen ulkopuolella ryhmän 1 ja 2 vapaaehtoinen piirtäminen lakkasi lähes täysin, kun ryhmä 3 piirteli edelleen kuten ennenkin. Eli oletus että palkkio nostaisi jo kivan asian tekemistä kääntyikin päälaelleen.

Tämä tekeekin mielenkiintoiseksi miettiä miten tulisi suhtautua harjoituksiin koiran kanssa ja mihin tulisi keskittyä? Ei nyt pidä sekoittaa tätä siihen että palkkiot tulisi kokonaan unohtaa, se kuuluu edelleen osana, kuten perustarpeista huolehtiminenkin, mutta esimerkiksi jackpotin kaltaiset palkkiot? What’s the benefit? Ehkä palkkioiden noston sijaan tulisi miettiä jatkossa enemmän mitkä asiat lisäävät innokkuutta.

Tutkimuksissa (ihmisillä) on löydetty kolme perusasiaa jotka selittävät tarkemmin mistä tuo halu ja into syntyy = autonomy, mastery & purpose. Autonomy tarkoittaa ns. Luonnollista tilaa jossa synnymme. Kaikki lapset ovat syntymästään lähtien kiinnostuneita kaikesta ja aktiivisia ja haluavat ymmärtää ja oppia. Tämä on tiivistetty: active & engagment eli ei kukaan lapsi ole passiivinen ja vetäytyvä alunperin, (myöhemmin meistä muovautuu sellaisia J ). Mastery on halu tulla paremmaksi, halu selvittää siistejä haasteita tai ongelmia. Ja kolmas on purpose =elämän tarkoitus, tavoite tehdä jotain merkityksellistä. Tälle en nyt itse heti löydä yhtymäkohtaa koiriin, mutta voi olla että pohtimalla lisää sekin löytyisi.

Näitä lähden nyt miettimään, väännän vähemmän rautalangasta ja mietin enemmän osallistuvaa harjoittelua ja pyrin luomaan enemmän siistejä haasteita joissa tiedän koiran onnistuvan

Linkki: Pinkin luentoon:

https://www.learnoutloud.com/Catalog/Self-Development/Emotional-Development/Drive-The-Surprising-Truth-About-What-Motivates-Us/43952

Koulutatko temppuja vai suoritusta?

Paljon olen viime aikoina pohdiskellut mitä teen 6 vuotiaan koiran kanssa treeneissä. Sehän osaa jo kaikki liikkeet, mutta saada se kokonainen suoritus kokeeseen on puuttunut. Mistä tämä johtuu? Ensimmäinen asia mitä tulee monesti mieleen on että siihen pitää saada lisää viettiä tai että se tulee saada “tottelemaan” paremmin. Noh, palloa on viskottu ja virvottu, on tehty kriteerejä ja hinkattu seuraamista, liikkeitä, noutoa ja treeneissähän nämä yksittäin onnistuukin. Sitten kuitenkin se pidempikestoinen onnistunut suoritus, jopa treeneissä on jäänyt puutteelliseksi. Aikaa on palanut (insinöörinä piti ihan laskea että paljon yli 400 tuntia:) , erilaisia kikkoja kokeiltu ja useat niistä ovatkin toimineetkin, silti miksi ei olla parempia?

Tämän talven tavoitteena on ollut tunnetilan muokkaaminen ja sitä on tehty erityisesti seuraamisen osalta.Kriteerit kuntoon eli ei yhtään askelta seuraamista huonossa tilassa (eli paikka on korrekti). Kaikki on mennyt hyvin ja tehty parasta seuraamista koskaan. Kunnes, otin mukaan enemmän ns. Kokeenomaisen tilanteen jossa siirryn aloituspaikkaan ja odottelen hetken, kokeissa tuo hetki tuntuu ikuisuudelta kun odotat paikalla oloon siirtyvän koiran pääsemistä paalulle ja ohjaajan siirtymistä piiloon ja samalla jännität pysyykö koira aktiivisena tai toiminta-alueella.

Niinhän siinä sitten kävi että nyt sen sijaan että koira olisi normaaliin tapaan laskenut viettiä (eli aktiivisuutta) se alkoikin nostamaan viettiä (turhautumaan) ja se täydellinen seuraaminen levisi käsiin, yhdessä reenissä! Siis kaikki se työ ja hinkkaaminen ei ollutkaan johtanut mihinkään.

Vai oliko? Ainakin se herätti tämän ohjaajan miettimään, miksi hinkata sitä täydellistä liikettä, kerta kerran jälkeen, vaan miksi ei vain keskittyisi siihen oleelliseen eli meidän tapauksessa pitäisi miettiä kaavion jokainen vaihe ja rakentaa suoritusta sen perusteella, vahvistaen niitä ongelma kohtia. Tässäpä siis 6 vuoden jälkeen palaamme perusasento treeniin, nyt keskittyen siihen että koiran mielentila  ja odotusarvo perusasennosta saadaan muutettua rentoutuneeseen ja aktiiviseen olotilaan, jossa koira on valmis mihin vaan. Jos tämän saan kuntoon niin sitten voidaan miettiä sitä ensimmäistä askelta, joka ei välttämättä olekaan askel...

“That’s one small step for man; one giant leap for mankind”

-Neil Armstrong-

Ensimmäinen tavoite saavutettu

Elikäs pitkä tarina lyhyesti Lyylin kanssa käytiin BH-kokeessa ja tuomarin sanoin hyväksytty tottelevaisuus, rakkaudesta koiraurheiluun.

Alku meni ok, kättelyt ja siirtyminen ja sen jälkeen koira sivulle ja hihna irti uusi sivu käsky ja hyvä kontakti, sen jälkeen katsoin tuomarilta lupaa maahanmeno käskyyn ja seuraavan kerran kun katon koiraa niin se tsiikailee metsään ja ei ota kontaktia milään, annoin sitten maahan käskyn ja kuin ihmeestä se menikin maahan. Sitten siirtyminen ja jännittämään pysyykö siellä, no pikku avuilla pysyi, meinasi kyllä toisen koiran luoksetulo käskyyn reagoida, muttei onneksi lähtenyt.

Siitä siirryin koiran viereen ja lähti ihan kivasti mukaan ja sit pääsi suunnaton aivopieru ja kesken seuraamisen aloin kaivaa hihnaa taskusta, koiraa luulee että palkkaan =0 ja kun ei tulllutkaan meni kai hiemnan sekaisin ja sen jälkeen ei paljon kontaktia tai seuraamista ollut olemassakaan. No kaavio taaperrettiin läpi, mutta eipä paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa.

Sitten tollasen suorituksen jälkeen ei paljon tarvinnut kaupunki osuutta jännittää ja se menikin ihan mukavasti.

No summa summarum, nyt se on tehty kuitenkin ja nyt ainakin tietää ettei löysää voi antaa yhtään! joten ei muuta kuin lisää reeniä vaan :)

Tavoitteita vuodelle 2013

Nyt kun vuosi on aluillaan niin on hyvä alkaa tehdä tavoitteita tälle vuodelle.

Lyyli: BH, ehkä syksystä hakukoe, sekä paljon edistystä tarvitaan peltojälkeen! Sen otan aiheeksi heti keväällä. Tottiksen osalta vahvistetaan nyt saavutettua TUNNETILAA ja hiotaan liikkeitä, paljonhan tuo jo osaa, vielä vaan puuttuu et yhdistää ne kokonaisuudesksi. Jos saadaan rakennettua tuota sen nykyistä tunnetilaa vielä kestävämmäksi niin sitten aletaan hakemaan tarkkuutta ja nopeutta, mutta vielä kuljetaan ihan sen kehityksen mukaan ja yritetään saada pysymään se HYVÄ ILME!

Paavo: Paljon lenkkejä sekä yritetään kesällä saada uintia lisättyä, sekä kaikkee kivaa hubba bubbaa!

MInä: Yritän pitää palikat kasassa, vaikka välillä tuntuu että ne leviää joka toinen päivä, mutta paljon hyvää on jo saatu aikaiseksi, vaikka edistystä ohjaamiseen tarvitaan rutkasti, varsinkin PAINEEN alla. Lupaan oppia lukemaan koiraani paremmin ja tukea sitä enemmän tekemisissään!

Siinä sitä onkin tekemistä tälle vuodelle, mutta hyvä porukka on kasassa ja sillä jatketaan ja saadaan tukea ja vinkkejä eteenpäin.

Ja ai niin Lyyli saa myös uuden harrastuksen, ainakin näin alkuvuodeksi, nimittäin TÄNÄÄN alkaa meillä sakuliito kurssi, siis kolme lotkoo ja yks snaku menee tutustumaan agilityyn. Pitääpäs ottaa kamera mukaan niin saa oikein ikuistettua tuon ihmeen ;)

Meillä juostaan!

Jouluksi lähdettiin pohjoseen lomailemaan ja mökkeilemään, mukaan pakattiin sukset ja paljon lämmintä vaatetta ja sitä tarvittiin kun jo menomatkalla pakkanen nousi 30 asteeseen ja siinä vaiheessa jo omistajakin hellyi ja siirsi koirat kärrystä autoon. Kärryssä oleva mittari näytti siinä vaiheessa -15. Kyllä perillä takkatulen lämpö tuntui vaan niiin mukavalta.

Lyyli sitten totuttuun tapaan aloitti juoksut juuri ennen lomalle lähtöä, onneksi kuitenkin tärppi päivät tuntui Paavon mielestä alkoi vasta takaisin lähtöpäivänä, joten saatiin lomailla ihan koko porukka yhdessä, eikä koiria tarvinnut eristää kuin vasta viimeiseksi yöksi.

Ja kyllä sitä huutoo on nyt täällä kotona ollutkin kun ukkelin hormoonit hyrrää... Noh vuorotellaan tarhavuoroja ja erotellaan sisällä ja kun laittaa tarpeeksi ovia kiinni ni jää isoimmat ulinat kuulematta ja saa nukkua yönsä rauhassa :)

Karhunpoika sairastaa....

Kylläpäs syksyn ankeus alkaa jo ahdistaa! Lunta kaivattaisiin niin :

että pysyis ees puoli tuntia kämppä siistinä..


ja kun on ankee syksy niin sairastellaan kaikki, niin omistaja kuin koiratkin, nuorin loukannut jalkansa ja minun tuurilla taas joku mysteeri vamma, mitä ei voi hoitaa... uusi aika taas varattuna jatkotoimiin, nyt ei jätetä kesken, kierretään vaikka kaikki maailman paikat että hoito löytyy...

Ja flunssaa päällä, toisilla kennel ja toisilla ihan vaan syys sellainen, mutta mukavasti sairastellaan kaikki kolme viltin alla :)

tuleepahan jalka potilaankin liikutus pidettyä minimissään

KESÄÄ!

Meillä alkaa LOMA!

Paavo saa viikoks seuraksi siskon koiran ja sen siskonki


Ja Lyylikin jo seuraavana aamuna hyväksyi että Sofiaki asuu meillä :)



Ja huomenna on suuntana LEhtimäki ja SPL Leiri

Kesää!!!

Pihalla kukkii!

Käytiin me vähän reissussaki, surkeejärvellä, joka oli kaikkee muuta ku surkee. Leireiltiin monen muun sakemannin kanssa ja saatiin paljon treeniä. Pate oli mukana statistin roolissa.

Ja ilmojen hipoessa kesälämpötiloja ollaan välillä käyty varjossa metsässä

Jos metsään haluat mennä nyt....

Käytiin eilen taas pienen tauon jälkeen metsälenkillä paikassa josta Lyyli löysi viimeksi herkullisia linnunmunia ja tällä kertaa meidän rakkaruokailija löysi jotain melko karmivan näköistä

Patekin ihmetteli Lyylin saalista.

Ja lopuksi sitten pikku paimen jää jumiin

Että sellainen reissu tällä kertaa

Kevät tulloo!

Ja huminalla tuleekin. Kaikki alkaa pihalla kukkia ja mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea penkeistä nouseekaan.

Kovasti jo syksykin mielessä, josko sais satoa ihan oman maan omenista

Pihaleikit on ihan huippuu!!!

Koirien vankilakin valmistui ihan hetkessä

Pääsiäisenä saatiin vieraitakin ja mentiin ihan juna-asemalle vastaan

Ja sitten kuunneltiinkin serkkukoirien kuulumiset :D

Haavat paranee, arvet ovat ikuisia.....

Ja ihan vaan jottei tekstin sävy muutu niin pakkohan se on päivittää taas viime viikkojen tapahtumat.
Sunnuntai iltana Paavo alkoi yökkimään ja oksensi kumipallon palasen. On käyny näin ennekin (jostain syystä ne on niin suurta herkkua et ne vedetään ihan mahaan saakka), joten en sen kummemmin huolestunut. Kuitenkin seuraavina päivinä ei alkanut syömään ja jos söikin niin oksensi kaiken pihalle. Tässä vaiheessa lähdimme sitten taas paikallisen lekurin luokse. Röntgen kuvat otettiin ja mitään tukosta ei niissä näkynyt. Mahan seutu tosin oli kuulemma aika hurjan näköinen. Päätettiin sitten kuitenkin antaa pahoinvointilääkettä ja seurata tilannetta.

Ja lääkkeillä näytti että koiran olo paranikin. Söi ja teki tarpeensakin. Mutta sitten viikonloppuna taas syönti loppui ja oksentelut alkoi. Maanantaina sitten takaisin lääkäriin ja uudet kuvat. Maha näytti edelleen hurjalta, mutta edelleenkään ei näkynyt mitään tukosta ja ei myöskään reagoinut mahan/suolen käsittelyyn.

Tässä vaiheessa lääkäri epäili jo aggressiivista syöpää... Kylläpäs taas omistajan pää heitti kieppiä. Että tämäkin vielä. Päätin että avataan joka tapauksessa ja varmistetaan mitä sieltä mahasta löytyy. Ja kyllä oli pitkä hetki odotella kunnes lääkärit saivat koiran auki ja vihdoin ja viimein tulivat sanomaan: Sieltä löytyi vieras esine! Huh huh! Voin sanoa että helpotus oli huomattava, kun aina tällaisissa tilanteissa varaudun siihen pahimpaan vaihtoehtoon.

Nyt sitten ollaan yritetty ottaa rauhallisesti ja parannella haavoja.

Nopeasti nuo koirat näyttää parantuvan: leikkaus oli tiistaina ja jo viikonloppuna kovasti kannettiin palloa pelattavaksi.

Mutta kylläpäs nyt riittäisi vähäksi aikaa nämä elukkatohtori käynnit....

Pääsiäislomaa odotellen Potilas Saarinen &CO

Degeneratiivinen myelopatia

Otsikko sen jo kertookin eli ei kovin hyviä uutisia tällä kertaa.

Olin jo aloittanut Paavon kanssa kunnon kohotuksen ja huomasin ettei se liiku ihan normaalisti, joten vein sen hierontaan, kun ajattelin sillä olevan lihasjumeja, jotka rajoittaa liikkeitä. Todellisuus olikin ihan toinen. Ensin todettiin että koiralla on varsinkin vasemmalta puolelta hävinnyt niin reisi, kuin pitkät selkälihaksetkin. Olin kyllä huomannut että koira on laihtunut, mutta ajattelin sen johtuvan lisääntyneestä liikunnasta.

Myöskin hieronnan aikana koira selvästi aristi takajalkoja sekä selkäänsä ja reagoi jalkojen nykimisellä käsittelyyn. Siinä vaiheessa totesin että Paavollahan on ollut sellaista takapään holtittomuutta silloin tällöin, ja en ollut siihen sen enempää kiinnittänyt huomiota.

Tästä huolestuneena lähdin sitten heti soittelemaan Talviolle, joka on erikoistunut koirien selkäongelmiin. Saimmekin ajan heti muutaman päivän päähän. Talvio sitten tutki koiraa ja totesi melkein viiden minuutin jälkeen että ei muuta kuin röntgeniin. Takajaloissa on refleksit selvästi hidastuneet sekä myöskin reagoi keskiselästä käsittelyyn. Kuvat otettiin koko selästä (ja samalla myöskin kyynäristä ihan vaan kontrolli mielessä) ja tulokset yllättivät jopa eläinlääkärinkin: selkä oli täysin kunnossa, samoin polvet jne... eli ei mitään sellaista mikä aiheuttaisi kyseisiä oireita.

Seuraavaksi ehdotettiin tehtäväksi vielä varjoainekuvaus sekä selkäydinneste näyte. Lisää siis unta ja odottamaan tuloksia. Ja taas varjoaine kulkee ihan normaalisti selkäytimessä, ei siis mitään mikä selittäisi oireita. Lähdimme siis kotia kohti sillä oletuksella että mikäli selkäydin näytteestä ei mitään löydy on todennäköisin syy DM eli siis hitaasti etenevä selkäytimen rappeuma.

Itse en ollut koko aiheesta kuullutkaan ja koko loppuviikko menikin sitten tutustuessa mitä se tarkoittaa. Ja se mikä tietoa on, niin kyseessä on siis etenevä sairaus johon ei hoitoa ole. Toisilla etenee hieman hitaammin, toisilla taas nopeammin. Kuitenkin vääjäämättä siihen että takapää halvaantuu jossain vaiheessa kokonaan.

Aika kova pala käsiteltäväksi, kun kyseessä on kuitenkin vasta neljä vuotias koira, jolla alkaa olla parhaat vuodet edessä. Tai siis pitäisi olla!

No eilen sitten tuli tulokset näytteestä ja niinhän se meni, ettei sieltäkään mitään löytynyt ja Talvio joutui antamaan arvion että kyseessä on nimenomaan tuo DM. Sairautta itsessään ei voi todentaa, mutta siihen on olemassa geenitesti, joka kertoo onko koira altis sairastumaan. Se nyt tässä vielä pitää jossain vaiheessa tehdä, jotta saa sitten jonkinlaisen varmuuden asiaan.

Tosin nyt nettiä selanneena ja tarinoita lueskellessa kaikki oireet kyllä täsmäävät oireisiin joita meillä on ollut: lihaksiston heikkeneminen; nimenomaan vasemmalta puolelta, yllättävän jalkojen alta lähtemiset, kivuttomuus, laihtuminen, lisääntynyt juominen....

Ja näin jälkikäteen ajateltuna olisiko tuo ollut syynä viime kesän kaatumiseen ja siitä seuranneeseen ligamentti vaurioon... Kyllä se on vaan kumma että kun se koira on siinä vieressä koko ajan niin tuollaisia hitaasti eteneviä oireita ei tahdo itse huomata. Paavollahan on ollut holtittomuutta takapäässä jo ainakin viime keväästä asti, mutta ne ovat olleet niin hetkellisiä ettei niihin ole kiinnittänyt huomiota. Myöskin yksi viime aikaisista oireista on ollut kun sen kanssa heittää keppiä pihalla niin karvat hännän tyvestä ovat olleet pystyssä eli reagoi selkeästi siihen kun tekee äkkikäännöksiä kepin perässä. Itse ajattelin sen olevan vain merkki kiihtymisestä...

No nyt on sitten kaikki kortit katsottu ja eteenpäin mennään vaikka tulevaisuus tiedetään. Pidetään nyt kuntoa yllä ja lisätään ruokavalioon omega öljyt sekä b- vitamiini ja tarvittaessa kortisoni kuureina. Muutapa tässä tapauksessa ei nyt pysty tekemään.

Vaikkakin nyt ei tosiaan itse voi millään vaikuttaa koiran lopulliseen tulevaisuuteen, niin aion kyllä jatkossa käyttää koiriani ainakin puolen vuoden välein fysioterapeutin/hierojan luona tarkistuksessa, koska niin helposti sitä oma silmä vaan sokeutuu koiran suhteen....

Thaimaan muistoja

Tontut eksyi väärään kyytiin ja löysi itsensä sillan alta

Korjataan ku ehitään

Hoitokoira Lenkka

Muutosten tuulia

Huh, ompas taas kulunut aikaa blogin päivittämisestä... Paljo on taas kerinnyt tapahtua ja ehkä tärkeimpänä se että päästiin koirien kanssa muuttamaan maalle omakotitaloon :D

Se oli monen sattuman summa että saatiin juuri rempattu omakotitalo vuokralle ja nyt ollaan kohta viikko asuttu täällä ja me NIIIN tykätään asua maalla.

Koirat otti uuden paikan heti kodikseen ja muuttokin sujui melko helpolla.

Nyt ollaan tutustuttu lähimetsien maastoihin ja löydettiin jopa yllättäen laavu aika läheltä, joten ensi reissulle vaan makkarat mukaan.


Treenaamiset on jääneet aika vähiin viime aikoina ja nyt kun on joulun aikaan kahen viikon lomareissu thaikkulaan, niin me pidetään nyt kunnon tauko.

Koirat pääsee kasvattajilleen hoitoon siksi ajaksi, joten se "ongelma" oli melko helposti ratkaistu.

Ja mikä parasta ollaan saatu ensi lumikin jo. Vielä tosin joutuu vähän tulemaan lisää että päästään hiihtelemään pellolle, joka muuten alkaa pihan vierestä ;D Mii laik!

Seuraavat päivitykset tuleekin sitten vasta ensi vuoden puolelle, joten hyvää Joulua ja Onnellista uutta vuotta kaikille!